08 maaliskuuta 2016

Falafelit ja pitaleipää


Fata's on vihdoin avannut ovensa Tampereella! Se sijaitsee Aleksanterin kadulla kohtuu lähellä Zeytuunia, joka tarjoilee meze-annoksia ja myös niitä falafeleja. Ei olla Tampereen Fafa'sissa käyty, mutta Helsingissa kylläkin. Zeytuun ja Fafa's ovat kuitenkin hieman erilaisia, Zeytuun on enemmän "kunnon" ruokaa ja Fafa's taas mätömpää. Zeytuunissa leipäannoksetkin ovat kohtuu freessejä ja jos oikein näin, niin falafelit lämmitetään jonkin kaltaisessa uunissa. Fafa's taas on pikaruokaravintola, josta saa hyvällä tavalla mättöannoksia, kuten esimerkiksi niitä falafeleja pitaleivän sisässä. Molemmissa kannattaa ehdottomasti käydä, mutta eri asenteella. 

Me ei tänä viikonloppuna eksytty sinne asti, mutta tehtiin torstaina itse falafeleja ja pitaleipää. Kerran aiemminkin tehtiin noita kikhernepalleroita ja silloin ne onnistuivat kyllä paremmin. Oikeastaan ainoa ero oli kikherneiden merkissä: tällä kertaa ostettiin Pirkan kikherneitä GoGreenin sijaan, joten kannattaa maksaa hieman enemmän GoGreenin versiosta, sillä ne olivat mehukkaampia. 

Kannattaa aloittaa pitäleipien valmistamisella, jolloin ne pääsevät kohoamaan falafelien massan tekemisen aikana. Pitaleivät on helppo tehdä itse, mutta voit tietty ostaa myös kaupan versioita.

Pitaleivät 
(4 kappaletta)

1,5 dl vettä
1/4 paketti tuorehiivaa
suolaa
loraus öljyä
3-4 dl vehnäjauhoja

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja sekoita joukkoon hiiva. Lisää suola ja öljy sekä suurin osa jauhoista. Vaivaa taikinaksi ja lisää loputkin jauhot. Anna kohota liinan alla puolisen tuntia, tai sen aikaa kun teet falafelien taikinan. Kohotuksen jälkeen jaa taikina neljään osaan ja taputtele leivinpaperin päälle levyiksi. Laita nyt uuni päälle 250 asteeseen ja anna levyjen kohota sen aikaa. Paista pitaleipiä noin 10 minuuttia, tai kunnes ne ovat kohonneet ja saaneet hieman paistopintaa.



Falafelien tekoa helpottaa jos omistan sauvasekoittimen, jonka mukana on tullut leikkuri, tai blenderin. Tällöin aineet voi helposti murskata ja sekoittaa siinä.

Falafelit

1 tölkki kikherneitä (esim. GoGreen)
1 pienehkö sipuli
2 valkosipulia
puolikas puntti korianteria
puolikas puntti lehtipersiljaa (normaali persiljakin käy)
1,5 rkl tahinia (ei pakollinen)
2 tl juustokuminaa
2 tl paprikajauhetta
suolaa

Lämmitä uuni 225 asteeseen ja valuta kikherneet lävikössä. Kuori sipulit ja silppua pieneksi esimerkiksi monitoimikoneella tai blenderillä. Silppua myös kikherneet ja yrtit ja sekoita sipulien kanssa. Lisää tahini ja mausteet ja muotoile taikinasta palloja. Levitä pallojen päälle öljyä pullasudilla kunnon kerros. Paista uunissa 20-40 minuuttia pallojen koosta riippuen. Falafelien tulisi saada väriä pintaan, mutta olla keskeltä pehmeitä. Isoista palloista on helpompi saada mehukkaita, mutta ne on vaikeampi saada mahtumaan pitaleipien sisään. Jos omistat rasvakeittimen, niin voit myös uppopaistaa falafelit, jolloin saat niistä autenttisempia.


Pitaleipien sisään laitettiin vielä chiliä, korianteria, salaattia, fetaa, kurkkua ja jogurttikastiketta, johon tuli vain turkkilaista jogurttia, suolaa ja minttua. Väliin sopisi myös paistettu munakoiso tai kesäkurpitsa. 

Nämä olivat yllättävän helposti valmistuva setti arki-illallekin. Leipätaikina kohosi sen aikaa kun tehtiin falafel-taikina ja pallerot pyöriteltiin sinä aikana kun pitaleivät olivat uunissa. Jogurttikastike ja muut täytteet saatiin tehtyä kun falafelit olivat uunissa, jolloin valmista saatiin noin tunnissa, puolessa toista.  Pitäisi varmaan uskaltaa testata muitakin tämän kaltaisia ruokia, sillä sunnuntaina ilmestyneessä hesarin kuukausiliitteessä olisi juuri ohjeita syyrialaisiin ruokiin.

-Porilainen&Mustamakkara

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti